5.2.2010 Talvi tuli taas

Jälleen täällä tulee lunta. Viimeisimmän sateen jäljiltä itärannikko oli halvaantunut pari päivää. Nyt lunta on tulossa vieläkin enemmän kahden vuorokauden aikana ja esim. DC:ssä on julistettu jo hätätila. Tea oli siellä treenaamassa ja kaupan hyllyt oli tyhjennetty säilykkeistä ja muusta ydintalven varalle tärkeistä tuotteista. Kävimmepä mekin ennen lumisateen alkua kaupassa ihan vain siltä varalta, että kaupat ovat huomenna kiinni.

Ainakin jauhot, säilykkeet ja nuudelit olivat kaupasta viety. Kauppiaat varmaankin ovat mielissään, kun yhdessä päivässä viedään varastot käsistä. Tavallisena arkipäivänä nuo kauppojen jättimäisistä parkkipaikoista vain murto-osa on käytössä. Nyt tilanne oli hieman huonompi, mutta minkään kaupan parkkipaikka ei ollut edes puoliksi täynnä. Välillä ihmetyttää mihin niitä valtavia parkkipaikkoja oikein tarvitaan. Yksi syy vilkkaalle kaupankäynnille eittämättä on myös tulevan sunnuntain Superbowl, jota meidän on tarkoitus katsoa tuttujen seurassa. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin kukaan ei uskalla lähteä sunnuntaina autolla mihinkään lumen takia eikä kukaan ole valmis kävelemään sataa metriä pidemmälle.

Uutisissa rummutetaan tätä lumen tuloa ja sitä valtavaa kahden asteen pakkasta, mikä halvaannuttaa yhteiskunnan pariksi päiväksi. Samalla rummutetaan myös sitä, että ellei ole hengen hätä, niin pysykää kotona. Maailmanloppu näyttää tekevän tuloaan USA:n itärannikolla hyvää vauhtia. Eittämättä tuolla nytkin ajetaan pick-upeilla kesärenkailla tai all-seasoneilla pakarat jäykkänä ja pyörähdellään kävelyvauhdista katolleen. Tean joukkuekaveri oli pyöräyttänyt autonsa alle 20 mailin tuntinopeudesta ympäri. Moista voi pitää jo melkoisena saavutuksena suoralla moottoritiellä, kun itse ei moiseen varmaankaan kykene edes käsijarrun kanssa. Täkäläiset kyllä tiedostavat talvirenkaiden tarpeellisuuden, mutta isommassa suosiossa tuntuu olevan nelivetoauto sekä lumiketjut. Huvittaa ajatellakin mitä täällä tapahtuisi, jos tänne iskisi samanlainen talvi kuin Suomessa nyt sattuu olemaan.

Veikkaan, että koko ilo vielä pilataan kylvämällä miljardi kiloa suolaa joka paikkaan. Viime lumisateen jäljiltä viranomaisille annettiin kuulemma kiitettävät arvosanat aurauksen ja muun sellaisen hoidosta. Vaikeaa ymmärtää millä perusteella, kun meidän talon edustaa ei edes aurattu missään vaiheessa. Joku kävi kyllä suolarekalla ajamassa pari kertaa ohi ja teki kadusta entistä vaarallisemman ajaa. Pitää sunnuntaina näyttää porukalle kuvia esim. stadin tilanteesta. Eihän siellä varmasti hääviä ole sen lumimäärän kanssa, mutta tervejärkinen suomalainen osaa onneksi elää asian kanssa. Täällä elämä pysähtyy toviksi ja ihmiset kaivautuvat poteroihinsa niin kuin kylmän sodan aikana.

Kukaan ei kuitenkaan ymmärrä sitä kuinka paljon täällä sitä tiesuolaa oikeasti kylvetään joka paikkaan. Siispä otin tuosta koulumatkan varrelta ja talomme edestä pari kuvaa selventämään asiaa.

Siinä on sitä ihteään. Ja sitten ihmetellään miksi pintavedet ja pohjavedet ovat niin huonossa kunnossa. Miksiköhän...

Huomenna lunta pitäisi olla täällä meidän nurkilla n. 20-24 tuumaa, tarkoittaa suunnilleen puolta metriä. On toki myönnettävä, että yhdeksi lumimyrskyksi se on aika reilusti lunta. Raportoin huomenna lisää, jos uutisista sattuu jotain mielenkiintoista mieleen tarttumaan. Lomien ajalta olisi blogaus kesken, sitä on kirjoitettu jo kohta kolme viikkoa. Pitäisi varmaan julkaista tavaraa hieman pienemmissä pätkissä, niin ei kävisi niin raastavaksi tuo luomisen tuska. Tämä täältä tähän.

5 vastausta kohteelle “5.2.2010 Talvi tuli taas”

  1. Tapani sanoo:

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Tunnista+autot+lumen+alta/1135252630438 tossa yks hyvä linkki esiteltäväksi :D

  2. Miika sanoo:

    Pakko kyllä ihmetellä sitä aurauskaluston puutetta. Eikös sitä lunta kuitenki joka talvi tule ainakin kertaalleen haitaksi asti? Täällä joka traktorin nokkaan saadaan 3 metriä leveä aura jolla sitte paikat nätisti putsaantuu tarpeen vaatiessa.

  3. Tea sanoo:

    Uutisissa sanottiin tällä viikolla että Philadelphian kaupunki ei ollut tälle talvelle budjetoinut yhtään dollaria aurauskalustoon tai teiden suolaukseen. Uutisankkuritkin päivittelivät, että miten ihmeessä tämä on mahdollista kun täällä kuitenkin ihan joka vuosi sitä lunta on tullut ainakin jonkun verran. Jotain kaupunginisää haastateltiin, ja selitys oli että “nokun ei tiedetä tarkalleen paljon sitä lunta tulee”. Luulis että olis jotain tilastoa mistä vois katella että paljonko sitä lunta keskimäärin tulee ja kuinka paljon on rahaa palanut sen seurauksena…

  4. Riikka sanoo:

    Ihana kuulla teistä jotain! Hesarin sivuille just tulleen uutisen mukaan kaks on onnistunu jo kuolemaan siellä itärannikon lumimyrskyssä…kamalaa, luulisi että alkavat tän talven jälkeen vähän enemmän panostamaan tuohon aurailuun/talvikalustoon yleensä. Olkaa varovaisia! ;)

    Meillä on tosiaan niin paljon lunta, että ylimääräsiä yhtiökokouksia pidetään kun mietitään mihin se lumi viedään ja katoilta on pakko alkaa tiputtamaan enimpiä pois, jopa meidän harjakatolta. Ei tajua miten se pakkautuu niin että kohta rännit taipuu sen painosta! Naapuritontilla on otettu jo (ilmeisesti oma) traktori käyttöön lumien pois raijaamiseksi. Kovasti on porukka hiihtämässä, mäkin kävin tänään.

    Eli täällä on kaikki ennallaan. :) Himiltä tulee uusi levy ens viikolla enkä ihan malttais odottaa ees sinne asti, kovasti on lehdet kehuneet! Euroviisuhulinat on kans jo alkaneet, Suomi lähettää rapsakkaa Värttinä-henkistä rallia muun Euroopan ihmeteltäväksi ja Ruotsi jahkailee vielä kuukauden oman valinnansa kanssa. Ylellä muistellaan nyt justiinsa ’95 MM-lätkäturnausta, näyttivät koko finaalipelin ja jälkitunnelmat pukukopista raikuvat yhä. Olympialaisia odotellessa…

    Suomalaisten sankarien seiväsmatkailua Turkin lämmössä saa muuten vihdoin ihmetellä reality-showssa Matkaoppaat, josta on tullut täällä valtava hitti. Formaatti on myyty jo ainakin Ruotsiin ja Ranskaan, ja mä ja Janne ollaan aivan koukussa molemmat. Sitä myötähäpeää!

    Mutta tässäpä päällimmäiset koto-Suomesta. Niin ja kiinalaista uutta vuotta juhlitaan Kampissa aika näyttävästi viikon päästä. Hauskaa alkavaa Tiikerin vuotta sinnekin :-) Ja oikein viihdyttävää Superbowlia!! *halaukset*

  5. Eeva sanoo:

    Joo, Helsingissä tosiaan lunta on yli omien tarpeiden ja ainakin täällä kantakaupungissa ollaan välillä ihan hukassa. Jalkakäytäviä ei oo kauheasti viitsitty aurailla ja lumenmäärästä johtuen parkkipaikkoja ei kauheasti ole + tiet on “himpun” verran kapeammat kuin kesäsäällä. Ja kyllä täälläkin sitä suolaa laitetaan ja seurauksena sohjoa polviin saakka. Antaisivat vaan olla normaalin lumisen talvikelin. Ratikkaa kun menee oottaa, niin koskaan ei voi tietää, että tuleeko se vai ei. Ja VR:n ongelmia ei varmaan tarvi ees mainita. Niin ja meikä on ollu kohta kaks viikkoo sairas. :/ Mut on silti kivaa, kun Helsingissäkin on kerrankin oikea talvi! :) Ei tarvi lähteä Lappiin lunta hakemaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.